Sappi kiehuu

Suututtaa. Abin löysä ja välinpitämätön asenne. Ykköseltä nelosen arvosanaan jäänyt tentti voi nyt aiheuttaa reputtamisen, kaveri tentti sen muutama viikko sitten, ei lukenut kun luuli saavansa piirtämällä pisteitä. Ja pieleen meni, tietenkin. Yritin tähdentää että se oli saatava läpi. Tänään hän ilmoitti menevänsä uusintatenttiin, aloitti kuulemma lukemisen toissapäivänä, ja kävi siitä huolimatta eilen elokuvissa ja pelasi koko päivän. Että minua keittää, saa-n nulikka, oli pakko iskeä nyrkki pöytään, vastoin tapojani. Hän saa elää minun entisessä konttorissani todella vapaasti, ja minä kyykin työpöytäni kanssa olkkarissa. On LAN-partya ja kavereita, valvoo yöt. En ole pahemmin urputtanut kun koulu on kuitenkin mennyt kohtalaisesti, ja nuoriso on mielestäni tarvinnut omaa rauhaa. Mutta tämä on nyt liikaa. Ei huvita enää.

Vapun alla

Meidän piti mennä Turkuun vapuksi, asua hotellissa ja nauttia piknikkiä nurmikolla. Mutta kylmät säät ja toukokuun kiireet veivät hohdon, peruimme koko matkan. Ystäväpariskunta, joka oli lähdössä mukaan, oli samaa mieltä. Niinpä sitten vietämme vapunaattoa täällä minun luonani, se on ihan kivaa. Meistä on kiva laittaa hyvää ruokaa ja turista kavereiden kesken. Olemme tällainen muutaman vuoden sisään tutustunut seurue, kaikilla on jo jonkinlainen eletty elämä takana, ikähaitari on 40-noin 64. Olisi ollut kiva katsella vanhoja valokuvia ja näyttää millaisia pojat olivat pienenä, ja millainen olin itse nuorempana. Mutta kuvien katselu on surullista puuhaa eronneille. Niissä vilahtaa perheonnea, ex-puolisoita ja kaikkea muuta mikä voi tuntua haikealta.
Sillä siitä ei pääse mihinkään että ero sattuu, vaikka sitä olisi itse kuinka halunnut. Siinä sattuu ydinperheen hajoaminen, lasten ja vanhempien yhteenkuuluvuuden hajoaminen. Suren sitä varmaan hamaan hautaan saakka, vaikka en olisi voinut jatkaa aviosuhteessani. Ja vaikka nykyinen kumppani on paras mahdollinen kumppani, ihan joka asiassa.
No, me emme katso kuvia, me kerromme tarinoita ja luomme uutta historiaa.

Kun erosin pidin suhteitani exäni sukulaisiin ja ystäviin niin vahvoina, etten ollut yhtään huolissani niiden katoamisesta. Olinhan muistanut merkkipäivät ja hoitanut illalliset. Mutta kaikki ovat kaikonneet, vanhat kaverit eivät pidä yhteyttä, minua ei kutsuta kylään kotiin, ei mökille. Ei kutsuttu kun olin yksin eikä kutsuta nyt uuden kumppaninkaan kanssa. Eivät he kyllä tapaile paljon exänikään kanssa, mitä nyt pakolliset ollessaan mökkinaapureita. Olen loukkaantuntu siitä, ettei minussa riittänyt substannssia ystävyyden jatkamiselle. Solmin mielelläni uusia tuttavuuksia, mutta läheinen ystävyys saattaa syntyä hitaasti.

Se siitä

Viikonloppu meni rauhallsesti, puuhastelin kaikenlaista. Mutta unohdin siivota kun uppouduin Joe Nessboen krimiromaaniin Snoemannen. Pidän sitä terveen merkkinä.
Mitä enemmän seurasin maailmalla vallitsevaa kaaosta sitä tyytyväisempi olin etten ollut ehtinyt lähteä matkaan, olisi ollut rankkaa tunkeilla junissa ja laivassa matkalla takaisin. U palasi yölaivalla ilman hyttiä, joutui nukkumaan konferenssihuoneen lattialla, ihan niin kuin köyhät opiskelijat konsanaan.
Nyt vahanpoistoon, toivottavasti kuulen tunnin päästä taas normaalisti.

:-(

Nukuin kuin tukki koko yön, heräsin 6.25 eli juuri kun koneeni olisi pitänyt nousta ilmaan. Päivä on valjennut kauniina, vaikea kuvitella että yläilmoissa on sakeaa tuhkaa.Yritän olla ajattelematta millaisia ihania jälleennäkemisiä ne muut siellä Sundsvallissa juuri nyt kokevat, rekisteröinti on alkamassa ja ohjelma pyörähtää käyntiin. Luennoitsijat ovat kuulemma kaikki päässeet paikalle, osa osallistujista ei.
Pistää niin vihaksi että melkein tippa tulee silmään. Menee taas vuosi ennen kuin tuo porukka on uudelleen koolla. P-le.

Pakka sekaisin

Suunnitelmat meni tuhkan mukana tuuleen. Islannin tulivuorenpurkaus on sulkenut pian koko Euroopan, olen tosi harmissani kun en päässyt tapaamaan kollegoita Sundsvalliin. Mutta minkäs teet, lentojen peruunnuttua vaihtoehdot olivat vähissä, varsinkin kun Vaasan ja Uumajan väliä liikennöivä RG Line pitää juuri huomenna huoltopäivän. Olin todella odottanut reissua, on niin kiva tavata samanmielisiä ihmisiä ja kuulla alan trendeistä ja tuulista, mutta yritän nyt nähdä tässäkin sen valoisan puolen: saan yhtäkkiä kokonaisen viikonlopun kotona, ehdin tehdä rästihommia ja nauttia vapaa-ajasta. Makaan sohvalla ja luen U:n lapsilta saamaani Lumimies-kirjaa, alkuperäisellä norjan kielellä.
Tämä on samalla muistutus siitä, miten pieniä ja voimattomia me olemme kun luonto jyllää. Täällä Pohjolassa sitä joutuu harvoin kokemaan, voi olla pitkässä juoksussa ihan hyväksi sekin.

Silmät ristissä

Voi kun saisi nukkua. Yöt ovat jääneet viime aikoina liian lyhyiksi. Vaikka menisinkin ajoissa petiin valvon aamuyöstä tunnin pari, ja olo on päivällä naatti. En tiedä miksi valvon, mikään ei varsinaisesti huoleta, olo on vain kireä eikä uni tule. Voi olla eka merkki vaihdevuosista.
Nousin tänä aamuna klo 4.15 ja vein puolisoni lentokentälle, huomenna nousen vielä aikaisemmin ehtiäkseni samaisella aamukoneella matkaan. Konferenssiohjelma on tiukka eikä siinä jää aikaa päikkäreille, pitää vain yrittää puskea koko viikonloppu läpi näillä lyhennetyillä yöunilla. Yritän tänään ottaa puolen tunnin tirsat, menen sohvalle heti kun siltä tuntuu.

Sundsvall next

Eilinen keikka meni hyvin ja matkat suht nopeasti. Olen vain niin onneton ajamaan kaupungeissa, en tahdo selvitä edes kaksikaistaisesta liikenneympyrästä. Pitänee harjoitella enemmän ja asettua tästä lähtien ratin taakse kun olemme menossa jonnekin.
Ulkona on melkein kesä, ja täällä sisällä jopa helle. Maalämpö säätyy viiveellä, kuulemma.
Olen lähdössä perjantaiaamuna 6.25-koneella Vaasasta Tukholman kautta Sundsvalliin, siellä on viikonlopulla SFÖ:n 20-vuotiskonferenssi. Tosi kivaa päästä paikalle, sinne on tulossa noin 300 kääntäjää - mahtava fiilis! Yhteistä kaikille on se, että yksi työkielistä on ruotsi. Joukossa on vanhoja tuttuja ihan urani alkuajoilta lähtien, ja ennen kaikkea tiimikaverini. Käännöstöiden puutteessa ehdin hyvin valmistella matkaa ja siistiä huushollia, joka jää teinipoikien hoitoon. Olen tehnyt kevyen viikkosiivouksen nyt varmaan joulusta lähtien, toukokuulla pitää alkaa tositoimiin että ehdin käydä läpi kaikki nurkat ennen yo-juhlia. Men bättre lite skit i hörnet än ett rent helvete.

Jos nyt kuitenkin kirjoittaisi

Blogin pitäminen ei oikein ole sujunut kun ei ole sitä selkeää punaista lankaa, kuten esimerkiksi viime vuoden tulkkikoulutus. Kuitenkin kaipaan kirjoittamista, se on hyvä keino jäsentää elämää ja pistää ajatuksia purkkiin. Pysähtyä hetkeksi.
Facebookin lyhyet kommentit eivät ole sama asia, ja tarjottimella olo ihan kaikille on hieman arveluttavaa. Blogin löytävät ehkä vain harvat tuttavat/ystävät, jos hekään. Kirjoitan siis ennen kaikkea omaksi ilokseni, yritän nyt löytää sen punaisen langan omasta elämästäni. Eikö meillä kaikilla ole sellainen?
Tulkkauskeikkoja on ollut harvakseen valmistumisen jälkeen, kertaakaan en vielä ole päässyt kunnon koppiin. Nytkin olen menossa Vantaalle tulkkaamaan yhtiökokousta kahdelle riikinruotsalaiselle osanottajalle kuiskaustulkkauslaitteilla. Mutta sekin on toki kivaa ja hyvä kokemus. Kaikki toimeksiannot opettavat lisää ja hiovat ammattitaitoa.
Lähdin aamulla päivän valjetessa, lintujen laulu täytti tienoon. Pidän aamuista, ja nautin nyt tästä uudesta työeälämästä, jossa on toisinaan vedettävä bisnishynttyyt päälle ja lähdettävä keikalle. Yleensä tulkkeja löytyy pääkaupunkiseudulle lähempääkin, tällä viikolla olivat varmaan kiireisiä muualla kun minut kustannetaan paikalle. Suurin osa päivästä kuluu matkustamiseen, tulkkausta on vain 2-3 tuntia. Rahallisesti tämä ei siis juuri kannata mutta kokemusta karttuu.
Samalla käännökset ovat vähentyneet tuntuvasti, ja syynä on varmaan se, että olen hinnoitellut itseni pihalle. En ole lähtenyt puolittamaan hintoja volyymin toivossa, vaan haluan jatkaa laadukkaiden käännösten tekemistä kohtuuhinnalla. But it's all about the money. Yritän pysyä rauhallisena, jos tulkkauksia alkaa tippua enemmänkin en enää voikaan haalia käännöksiä entiseen tahtiin. Se on oikeastaan nykyinen tahtotilani.