Olisipa jo kevät

Vanhat piti tanssiaisensa, minä pääsin toisena vuonna peräkkäin lattialle, tosi ylpeänä. Vanhat lähti bilettämään naapurikylään, abit tupsahtivat puoleltaöin risteilyltä kotiin, me haimme laukut ja kaljalaatikot, ja katsoimme kun ne remusi porukalla baariin. Sekä vanha että abi tulivat jo ennen kolmea kotiin, kuulin ulko-oven käyvän ja kävin toteamassa että ihan siistissä kunnossa olivat. Nyt molemmat istuvat yhteisten kavereidensa kanssa omassa valtakunnassaan, joka on sama kuin meikäläisen työhuone. Entinen siis, ja toivon mukaan tuleva. Mutta sitä ennen on edessä sisätilojen perusteellinen siistiminen. Siellä on noin 10-12 kaveria tietokoneineen, meneillään on LAN-party, tuo nykyvanhemmille käsittämätön ilmiö. Tuijottavat ruutua tuntikaudet, pelaavat kimpassa, nukkuvat siskonpeteillä (jos nukkuvat), lämmittävät mikroruokaa kahden vuorokauden ajan, ja ryystävät energiajuomia. Huhuijaa. Yritän pysyä perässä. Aamulla paloi vähän hihat kun nousin ja tulin olohuoneeseen työpöytäni ääreen, niin kolme kaveria lojui sohvalla ja katsoi Olympialaisia. Olisivat toki saaneet katsoa mutta tuli sellainen fiilis ettei minulla ole omassa talossani enää minkäänlaista tilaa. Vapaan ammatin harjoittaminen omassa yrityksessä merkitsee upeaa vapautta, mutta samalla joudun koko ajan joustamaan muiden tarpeiden mukaan. Joskus olisi kiva sanoa etten nyt voi esimerkiksi kuskata kun minun pitää mennä töihin. Mutta kuskaan kiltisti ja teen työt sitten myöhemmin, istun pitkään iltaan jos on tarvis. Niin se vain menee. Nyt kaipaan leutoa kevätiltaa ja lenkkipolkua, alan hermostua jatkuvaan pakkaseen.